Krannila on toimivin paikka Nurmijärven lukiolle ja yhteiskoululle

Pirjo Heilimo (kok.) kertoi vastustavansa Nurmijärven lukion ja yhteiskoulun sijoittamista Krannilaan (NU 22.1.). Olemme Heilimon kanssa eri mieltä. Mielestämme lukion ja yhteiskoulun sijoittaminen uudisrakennukseen Krannilaan on toimivin ratkaisu ennen kaikkea käyttäjien eli opiskelijoiden ja henkilökunnan näkökulmasta. Krannilaan sijoittuva koulu tukee myös liikuntapuiston kehittämistä ja tarjoaa monipuoliset tilat ilta- ja viikonloppukäyttöön. Pysäköintipaikkoja riittää kaikille ja ne ovat käytössä myös iltaisin ja viikonloppuisin.
On tärkeää, että lukiolle ja yhteiskoululle saadaan toimivat tilat vuosikymmeniksi eteenpäin. Krannilan suurella tontilla on parhaat edellytykset tämän toteutumiseen, kun taas Pratikankujalla suunnittelua ohjaa väistämättä ahdas tontti. Suunnitelmat puhuvat puolestaan. Krannilassa lukiolle rakennettaisiin oma siipensä, kun taas Pratikankujan vaihtoehdossa lukio ei saa erillisiä tiloja. Krannilassa koulun yhteyteen mahtuu 25 % Pratikankujaa suurempi liikuntasali katsomoineen. Toisin kuin Heilimo väittää, Krannilassa rakennuksen yhteydessä olisi ulkoilupihaa kenttineen moninkertainen määrä Pratikankujaan nähden.
Yhteiskoulun ja lukion käyttäjät ovat joutuneet elämään epävarmuudessa liian pitkään. He ansaitsevat päätöksen toteutuskelpoisesta ja kestävästä ratkaisusta, joka sisältää mahdollisimman vähän riskejä.
Yhteiskoulun ja lukion käyttäjät ovat joutuneet elämään epävarmuudessa liian pitkään. He ansaitsevat päätöksen toteutuskelpoisesta ja kestävästä ratkaisusta, joka sisältää mahdollisimman vähän riskejä. Krannilan uudisrakennusvaihtoehto on tällainen. Pratikankujan rakennuksen suunniteltu peruskorjaaminen ei ole yksinkertaista. Vaikka osa tiloista olisikin uutta, saneerattaviksi suunnitelluista tiloista voi löytyä jotain odottamatonta, mikä aiheuttaisi lisäkustannuksia ja hankkeen viivästymistä.
Krannilan uudisrakennus on vaihtoehdoista kokonaistaloudellisesti edullisin. Tämä johtuu siitä, että Pratikankujan tilojen peruskorjaus edellyttäisi koko koulun siirtoa väistötiloihin, jotka maksaisivat yli 5 miljoonaa euroa. Krannilaan rakentuvalle koululle on suunniteltu kaksi liittymää Rajamäentielle. Uskomme, että perusteellisella suunnittelulla tontin liikennejärjestelyt saadaan toteutettua ongelmitta. Rajamäentiellä on Kirkonkylän läpikulkuväylänä hyvä välityskyky, ja parhaimmillaan koulujen siirtyminen Krannilaan rauhoittaisi liikennettä nykyisessä ydinkeskustassa, jossa on paljon kapeita katuja, risteyksiä ja suojateitä. Nykyisen koulun tontti vapautuisi mm. asuinrakentamiselle, mikä avaa täysin uusia mahdollisuuksia Kirkonkylän kehittämiselle.
Mielestämme olisi vastuutonta päätöksentekoa valita Pratikankujan vaihtoehto, joka palvelisi käyttäjiään heikommin, sisäisi enemmän riskejä ja on kalliimpi. Vanhoista päätöksistä ei saa pitää kynsin hampain kiinni, jos ne osoittautuvat toimimattomiksi. Tämän vuoksi kannatamme Nurmijärven lukion ja yhteiskoulun rakentamista Krannilaan.
Otto Suhonen
kunnanvaltuutettu (kesk.), sivistyslautakunnan ja kunnanhallituksen jäsen
Virpi Korhonen
kunnanvaltuutettu (kesk.), sivistyslautakunnan puheenjohtaja
Mielipidekirjoitus on julkaistu Nurmijärven uutisten verkkolehdessä 25.1.2025.